KIRKKONUMMI
JALKAPALLO
FC Kirkkonummen 11-vuotiaat tytöt ja pojat osallistuivat yli 40 pelaajan sekä valmentajien ja huoltajien voimin Ahvenanmaalla ennen juhannusta pelattuun Alandia Cup -turnaukseen. Legendaarinen turnaus on järjestetty jo vuodesta 1978 lähtien ja se onkin Suomen suurin 11-vuotiaiden jalkapalloturnaus. Tänä vuonna joukkueita oli yhteensä 102, poikien sarjassa 64 ja tyttöjen sarjassa 38. Pelaajia turnauksessa oli siis noin 1600. Turnauksen pelit käytiin kolmessa eri paikassa Maarianhaminan lähistöllä sekä nurmi- että tekonurmialustoilla.
FC Kirkkonummelaisten jännittävä turnausmatka alkoi lauantaina 15. kesäkuuta aikaisin aamulla siirtymisellä Turun satamaan ja laivaan. Joukkueenjohtajat olivat valmistelleet matkaa jo edellisen vuoden syksystä lähtien ja turnauksen lähestyessä laatineet joukkueiden aikataulut siirtymisiin ja ruokailuihin. FC Kirkkonummen pelaajat, huoltajat ja valmentajat majoittuivat hotelleissa lähellä Maarianhaminan keskustaa. Turnausruokailut oli järjestetty Strandnäsin koululle ja alkusarjan pelit pelattiin Vikingavallenin kentillä. Huoltajat kuljettivat pelaajia peliareenoilta ruokailemaan ja ruokailuista majoitukseen. Huoltajien vastuulla oli myös punkkitarkastusten tekeminen iltaisin, vaikka metsissä ja heinikoissa kulkemista välteltiinkin.
Itse asiaan päästiin, kun Alandia Cupin ensimmäiset pelit oli pelattu sunnuntaina. Turnauksen avajaiset pidettiin IFK Mariehamnin kotistadionilla, Wiklöf Holding Arenalla. FC Kirkkonummen tytöille ja pojille varmasti yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista oli avajaisiin marssiminen. Marssi alkoi Maarianhaminan torilta ja jatkui keskustan katuja pitkin kannustushuutoja huutaen WHA-stadionille. Tuolla perinteikkäällä areenalla pelattiin myös turnauksen finaalipelit torstaiaamuna.
FC Kirkkonummelta oli mukana kaksi tyttöjen peliryhmää. FC Kirkkonummi koostettiin kilparyhmän pelaajista ja FC Kirkkonummi Black haasteryhmän pelaajista. Alandia Cupissa ei ollut sarjoja eri tasoille, joten mukana oli sekä kilpatason joukkueita, haastetason joukkueita, että sekoitettuja joukkueita.
Tyttöjen kilparyhmä pelasi turnauksessa 10 ottelua ja voitti niistä hienosti 9. Finaalissa joukkue kohtasi toistamiseen EPS Akatemia -joukkueen, minkä FCK oli jo kertaalleen alkulohkossa voittanut 1-0. Kultaottelussa voittoa ei kuitenkaan onnistuttu uusimaan. WHA-stadionilla pelattu finaalipeli oli tytöille varmasti ikimuistoinen täyden katsomon kannustaessa stadionilla. Koko FC Kirkkonummi 08 -ikäluokka hurrasi ja soitti torvia katsomossa peliasuissaan.
Tyttöjen haasteryhmä, FC Kirkkonummi “Black”, jossa oli mukana 11 iloista tyttöä, pelasi hienon turnauksen. Joukkue pääsi mittaamaan taitojaan myös hieman kovempia vastustajia vastaan. Kentällä nähtiin iloisia ilmeitä, kovaa taistelua ja hienoja suorituksia. Tuloksena alkulohkossa oli kaksi voittoa, kaksi tasapeliä sekä kolme tappiota. Jatko-otteluihin ei polku kuitenkaan jatkunut, mutta turnaus oli hieno elämys sekä pelaajille että mukana olleille aikuisille.
Poikien kilpajoukkue koostui tällä kertaa kolmen eri peliryhmän pelaajista kilpa- ja haastetasolta. Samaan alkulohkoon oli arvottu PPJ:n kovatasoinen Eira punainen, jolle kärsittiin alkulohkon ainoa tappio. Hienoilla voitoilla mm. melko kovista HIFK:n, BK-46:n ja PEPin peliryhmistä FC Kirkkonummi selvisi kirkkaasti pudotuspeleihin alkulohkon kakkosena. Pudotuspeleissä ensimmäinen vastus oli kivenkova HyPS Rising Force, joka takoi ottelun ensimmäisellä puoliskolla lukemiksi 3-0. Toiselle puoliskolle FC Kirkkonummi tuli paremmalla liikkeellä ja onnistui tekemään kavennusmaalin. Lopussa HyPS oli taas vahvempi ja vei ottelun lukemin 5-1. HyPS jatkoi hienoja otteita voittaen LPS:n ja KaPy:n sekä turnauksen finaalissa SalPan lukemin 7-1.
FC Kirkkonummi 2 pelasi haaste- ja harrastetason joukkueella melko kovassa lohkossa. Parhaaksi saavutukseksi jäi tyylikäs 1-1 tasapeli Ponnistus valkoista vastaan. Pelillisesti viisi alkulohkon ottelua seitsemästä olivat melko tasaisia, mutta otteluvoittoihin asti joukkueen tsemppaus ei tässä lohkossa riittänyt.
Pojat asuivat keskustan Savoy-hotellissa, Wiklöf Holding Arenan lähellä. Maanantai-ilta vietettiin uimarannalla rantalentiksen merkeissä. Tiistain iltajuhla puolestaan jäi väliin, koska pojat olivat väsyneitä kovien pelien ja pitkien päivien jälkeen ja ykkösjoukkueella oli jo kahdeksalta keskiviikkoaamuna peli HJK Munkkaa vastaan. Hauskaa pojilla kuitenkin oli sekä kentällä että kentän ulkopuolella ja pojat kehittyivät pelaamaan hyvin joukkueena lievistä loukkaantumisista ja vajaasta vaihtomiehistöstä huolimatta.
Alandia Cupin puitteet ovat erinomaiset ja Ahvenanmaa sen ympärillä upea vierailupaikka kesäisin. Turnausviikko oli lämmin ja aurinkoinen suurimmaksi osaksi, joten vesiämpäri ja suihkepullo olivat tarpeen vaihtopenkin läheisyydessä. Pelien lisäksi turnauksen osallistujille oli tarjolla paljon mukavaa tekemistä, muun muassa kylpyläreissu Mariebadiin, hiekkarannoilla uintia, minigolfia, jäätelön syöntiä ja turnausdisko. Merimuseovierailulle ja museolaiva Pommerniin emme tällä kertaa ehtineet. Turnauksen jälkeen osa pelaajista jäi jatkamaan lomailua aurinkoisella Ahvenanmaalla.
Turnausviikko oli varmasti FC Kirkkonummen 11-vuotiaille jalkapalloilijoille kokonaisuudessaan ikimuistoinen. Ja mikä hienointa, turnausmatkoilla joukkueen me-henki kasvaa yhdessätekemisen ja -olemisen myötä entistä vahvemmaksi.
LAIVAMATKA on alkanut FC Kirkkonummen T08 -joukkueella.
Jussi Salo
FC Kirkkonummen tytöt sijoittuivat hopealle Alandia Cupissa.
Jussi Salo
POIKIEN joukkue.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
KIRKONUMMI
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi