KIRKKONUMMI

Kansalaissodan aika oli nuoren itsenäisen kansakunnan raaka jakaja. Yli 100 vuoden jälkeenkin tämä sota voi olla kielletty puheenaihe perheissä, joissa oli hajaannusta puolen valinnassa tai jos oltiin kostajia tai koston kohteita.

Asioiden kipeydestä johtuen tapahtumista, kuolleista ja hauta­pai­kois­takin on ollut vaikea saada selkoa ja ne vaikuttavat yhä syvinä haavoina sukujen historiassa, todettiin mm. Kirkkonummen kulttuu­ri­toimen järjestämässä paikal­lis­his­torian teemapäivässä Vaikea historia: 1918 Kirkkonummen maisemissa, jossa autenttisilla paikoilla kiertäen tapahtumia valottivat asioihin perehtyneet alustajat fil. maisteri Henri Rantanen sekä Sune Sahlstedt. Myös kulttuu­ri­toimen johtaja Maaret Eloranta on pitkään tutkinut kotikuntamme historiaa, myös tältä aihealueelta.

Vaikka kirjoitin viime vuonna Sigurdsin taisteluista (KS, 27.5.2018 nro 41, s.10) sekä vapaussodan muisto­pat­saista (KS nro 39, s.22-23 - löytyvät yhä KS:n kotisivulta näköislehdistä), tapahtumassa tuli runsaasti lisäva­lais­tusta tuon ankaran kevään tapahtumiin.

Puolus­tu­sa­semiin

Kirkkonummen suojeluskunta perustettiin 25.1.-18, perustajina mm. eläinlääkäri Åström ja tuomari Palmgren. Parhaana asemapaikkana pidettiin eversti Otto W. Holmbergin isännöimää Sigurdsin kartanoa. Niinpä valkoiset alkoivat linnoittaa sen ympäristöä hiekkasäkeillä ja juoksu­hau­doilla.

Kaartin päällikkönä toiminut Liljeberg kulki kokoamassa lisää väkeä Sigurdsiin Helsingistä ja Läntiseltä Uudeltamaalta ja alun 80 miestä käsittänyt Sigurdsgård kasvoi pian yli 300 henkeen, jotka majoittuivat mm. Ingelsin koululle ja Myllykylään.

Toinen valkoisten keskittymä oli Suitiassa, mutta punaisten ylivoiman takia nämä 150 miestä pakenivat 13.-14.2. yön turvin myös Sigurdsiin. Lopulta miehiä oli 500, mutta aseita ja ammuksia heillä oli vähän.

– Kerran kun Helsingistä lähdettiin kuljettamaan heille aselastia, jäällä vastaan tulivat venäläiset. Siitä selvittiin kuitenkin konjakkipullon ja laulujen voimalla ja aselasti saatiin lopulta perille Sigurdsiin, Rantanen kertoi näistä päivistä, jolloin Sigurds oli ainut valkoisten keskittymä näillä seuduilla.

Hyökkäys

Punaiset saivat aseapua Venäjältä ja heillä oli myös alueellinen ylivoima. Tykistökielenä oli venäjä. Tammikuun lopulla Etelä-Suomi oli pääosin punaisten hallussa. Muualta tulleiden punaisten väkivaltaa hillitsi Kirkkonummella mm. sen esikuntaan kuulunut, Lapinkylässä asuva, humanismia kannattanut puuseppä.

Sigurdsia oli keritty linnoittaa kolmisen viikkoa, kun punaisten hyökkäys alkoi 22.2. Useita vahvasti aseis­tau­tu­neita punakaartin komppanioita tuli junalla Kirkkonummelle mukanaan 3-4 tykkiä. Yksi kuljetettiin rauta­tie­a­se­malta Neidonkallion mäelle ilmeisesti hevoskyydillä (yhden tykin kuljetus vaati 75 miehen voiman) ja yksi tulitti Sigurdsia Ragvaldsin pelloilta käsin.

Öisinkin ammuttiin ihan vain sen takia, etteivät valkoiset saisi nukkua, mutta tuskin siinä jytinässä se onnistui muillekaan. Valkoiset pakenivat öisin Sigurdsin kartanon takana olevien kallioiden koloihin, sillä ne tarjosivat paremman suojan kuin nuo rakennetut linnoitukset.

Punaiset saivat miehitettyä Ingelsin koulun viidentenä piiri­tys­päivänä, 25.2. Koulun suojissa Teddy Biaudet’n johdolla toiminut kenttäsairaala siirrettiin Volsin kartanoon. Punaisten tykistötuli oli raskasta, valkoisia kuoli juoksu­hau­toi­hinkin ja lähiseudun taloista rikkoontui ikkunoita. Osumia tuli myös navettaan, jossa kuoli 10 lehmää.

Pakosalle

Kun punaiset pyysivät lisää aseita ja tykkejä, katsoivat valkoiset, jotka salakuun­te­livat tuttujen ”sentraa­li­sant­rojen” avulla heidän puheluitaan, ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin pako. Vailla tarkkaa suunnitelma nämä vajaa 500 miestä ja 75 hevosta lähtivät 25.2. iltakymmeneltä sumuisen kuutamoyön turvin pitkänä letkana Mustlammen itäistä reunaa kiertäen Volsin kartanoon, jonne haavoittuneet jätettiin. Myös Sigurdsiin jäi muutamia, jotta pakoa ei huomattaisi.

Punaiset valvoivat Humaljärven jääreittiä nykyään luonnon­suo­je­lu­a­lueena olevan Vrångs­nä­sud­denin kärjessä, mutta valkoiset kulkivatkin jäälle heidän takaansa Näsuddenin pohjois­puo­lelta.

– Osalla miehistä oli erittäin hyvä paikal­lis­tun­temus, joten ei ollut vaikeuksia löytää hyvää reittiä ja maihin­nou­su­paikkaa järveltä, Sune Sahlstedt totesi.

Valkoiset katkoivat kulkiessaan puhelinlankoja ja siitä vihollinen sai kuitenkin selville heidän liikkeensä.

Yhteenottoja, vilua ja väsymystä

Keskiyöllä Sonninmäellä Sepänkylässä Sigurdsgåria vastaan tuli punakaar­ti­lais­ketju. Täman kahakan kulusta on ollut vaikea saada selvää, mutta nyt kuulemamme version mukaan tulitus oli alkanut, kun agitaattoriksi mainittu Jansson oli heiluttanut valkoista lippua, mutta ampunut sitten yhtä valko­kaar­ti­laista vatsaan. Yhteenotossa kuoli yksi valkoinen ja seitsemän punaista. Ylivoiman edessä loput punaiset puolestaan hajaantuivat pakosalle.

Valkoisten pakomatka jatkui metsien läpi kohti Inkilää ja junarataa. Siellä metsän saarekkeeseen piiloutuneet miehet näkivät 40-50 punakaar­ti­lasta marssimassa tiellä, mutta jättivät heidät rauhaan. Kuulemma hevosetkin osasivat olla aivan hiljaa. Henrik Lindebergin kirjassa Sigurds saga kerrotaan, miten Honskbyn lähettyvillä ollessaan valkoiset kuulivat junan pillin vihellyksen Jorvaksessa ja pohtivat oliko se panssarijuna. Oli se, ja mahdollisesti juuri tuossa junassa matkusti ruotsalainen attasea Folke Malmar.

Pakoyön äärio­lo­suh­teita on mahdoton edes kuvitella. Pakkasta oli -20 astetta, miehillä takanaan valvottuja öitä ja niukkaa ravintoa ja taistelut käytiin oman maan kansalaisia vastaan.

Vankeuteen

Friggesbyssä valkoisille syntyi ajatus Mäkiluodon valtaamisesta, mutta se epäonnistui täysin eikä ollut enää muuta tehtävissä aloittaa neuvottelut antautumisesta. Tämä Ruotsin attasea Malmar kutsuttiin sovittelijaksi.

Punaisilla oli tavoitteena oma valtio, siksi he pitivät yllä hyviä suhteita Ruotsiin, jotta he saisivat tukea sieltä itsenäis­ty­mis­pyr­ki­myk­selleen. Antau­tu­mi­sehdot olivat maltilliset. Valkoisia luvattiin kohdella sotavankeina ja niin myös tehtiin. Miehet vangittiin 27.2. ja heidät vietiin junalla Helsinkiin, nykyisin Sibelius Akatemiana tunnettuun taloon.

Ragvaldsin tilanne

Ragvaldsin museotilalla Rita Jansson kertoi kansalaissodan vaikutuksista Malmströmin perheen elämään. Vanhin poika, Gustaf (1890-1968) liittyi Sigurdsgåriin ja vangittiin muiden mukana, vaikka hänen ensin onnistui paeta saaristoon.

Gustaf kirjoitti vankilasta kotiin seitsemän kirjettä, jotka ovat luettavissa tilan viimeisen isännän, lapsettomana kuolleen Bertil-veljen (1900-1982) kamarissa. Gustaf vakuuttaa kirjeissään, että hän itse voi hyvin, mutta huoli kotiväestä oli selvästi suuri.

”Teurastakaa lehmä, että saatte ruokaa edes itsellenne”, hän kehottaa, samoin pyytämään takaisin niitä kahta hevosta, jotka oli otettu punaisille.

”Olkaa nerokkaita” hän kirjoittaa elintar­vi­ke­luo­vu­tuk­sista. Ilmeisesti kotiväki pimitti niitä, koska joutui maksamaan punaisille sakkoa 5000 markkaa. Gustaf kyselee myös voisiko saada repun kotoa, koska vankilassa ainut säilytyspaikka tavaroille oli tyynyliina. Huolto vankilaan siis pelasi.

Järkyttävä jälkipyykki

Kun punaiset olivat miehittäneet Helsingin 28.1. ja lähtivät suurhyökkäystä varten kohti Porvoota 5.2., itäisen Uudenmaan valkokaarti, jossa oli pääosin ruotsin­kie­listä väkeä, maanvil­je­li­jöitä ja kalastajia, vetäytyi ensin Porvoon saaristoon ja sieltä Saksan miehittämään Viroon.

– Virosta miesten matka jatkui Saksan armeijaan ja he olivat niiden joukossa, jotka nousivat Hangosta maihin vapauttamaan Suomea huhtikuussa, Rantanen kertoi.

Voimasuhteet muuttuivat nyt valkoisten eduksi ja Gustaf vapautettiin yhdessä muiden kanssa 14.4. Vaikea aika vaati veronsa tässäkin perheessä, sillä isä Fredrik Malmström kuoli vuoden lopulla.

Kansalaissodan vaietuimmat vaiheet liittyivät sodan jälkeisiin kostotoimiin ja punaisten vankileirien kestämättömiin oloihin ja nälänhätään. Kirkko­num­mel­lakin sodan uhreista, 51 vainajasta, 30 kuoli näillä vankileireillä. Nuori Artur Boström Lapinkylästä kuoli sieltä päästyään vain 10 metrin päässä kotioveltaan.

Apea tunnelma

Pakoyön kahakassa Sepänmäellä kuolleista neljä punaista (Martti Jansson, 41 v, Bertel Lemström, 24 v, Viljam Karlsson, 22 v ja Alfons Hägerstedt, 19) on haudattu Masalaan.

Metsän kätköön vähin äänin, vailla hautakiviä ja nimiä, ”salaa” multaan laskettujen hauta­jais­ti­lai­suu­dessa väkeä oli paljon, sen paljastaa paikalla otettu aikalais­va­lokuva.

Tunte­mat­to­maksi on jäänyt yksinkertaisen muistokiven tekijäkin. Paikkaa ympäröi apea hiljaisuus. Sinne on nyt kuitenkin helppo löytää, kun viime paikalle vuonna pystytettiin opastuskyltti läheiseltä Tinan­pel­lon­tieltä kunnan toimesta.

Tulevaisuuden sovinto

Teemapäivän kiertoajelu päättyi Sigurdskårenin muistomerkille kirkon pihalle, jossa kulttuu­ri­sih­teeri Antti Airaksinen selvitti Tove Janssonin isän, kuvanveistäjä Viktor Janssonin tekemän patsaan historiaa. Se pystytettiin v. 1928 alun perin näyttävästi tuloreitin varteen, mutta Porkkalan palautuksen jälkeen siirrettiin nykyiselle paikalleen, kirkon kulmaukseen lähelle muita sotiemme vainajia.

Viktor Jansson toteutti patsaat myös Tampereelle ja Lahteen ja niissä on paljon uhoavampi ote.

– Täällä sen sijaan patsas kuvaa polvistunutta ryhdikästä nuorta poikaa, melkeinpä viatonta lasta, joka pitää symbolista oikeuden miekkaa oikeassa kädessään kahvan alapuolelta niin, että se muodostaa pikemminkin ristin. Vasen käsi on kuitenkin uhmakkaasti nyrkissä. Viktorin oma poika Per Olov oli tuohon aikaan 7-vuotias ja hänen sanotaan toimineen isälleen mallina.

– Patsas pystytettiin 10 vuoden kuluttua sodasta. Edustaako patsaan hahmo sodan jälkeistä sukupolvea, joka on polvistunut ottamaan vastaan oikeuden miekkaa edelliseltä sukupolvelta ja vannomaan valaa maansa puolus­ta­mi­sesta vai esittääkö hahmo niitä nuoria, jotka Sigurdskårenin riveihin liittyivät ja liittää sen siten isänmaan puolesta kuolleiden vapaaehtoisiin lapsiin ja nuoriin, Airaksinen pohdiskeli.

Itse mietin oliko ilmapiiri muuttunut jo niin, että tämä nuori katsoo tulevaisuuteen sovinto ja rauha mielessään, Jumalansa edessä nöyrästi polvillaan, mutta silti lujana ja ryhdikkäänä, valmiina niin puolustamaan, mutta myös rakentamaan maataan?

LIISA KOSONEN