KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
– Kukin vapaaehtoista sydäntyötä tekevä vastaisi otsikon kysymykseen omalla tavallaan. Se on hyvä. Meillä on katto korkealla ja seinät leveällä. Oma näkökulmani perustuu sekä avosydänleikatun potilaan että monikymmenvuotisen lääkärintyön kokemuksiin, toteaa Kirkkonummen-Siuntion Sydänyhdistyksen asiantuntijalääkäri, lääket. tri Ilmo Parvinen.
– Niiden pohjalta suosittelen mukaan tulemista tähän työhön. Kynnys ei ole korkea. Ihan aluksi ei tarvitse tehdä muuta kuin tulla tavallisiin sydänkerhojemme kokouksiin kaffeelle tai teelle. Riittää, että kuuntelee ja vähitellen tutustuu muutamiin vieressä istujiin. Kerhojen ohjelmat on laadittu niin, että vähä vähältä itsekin suostuu pitämään hiukan enemmän huolta itsestään ja omasta sydänterveydestään, koska oppii lisää ja motivoituukin. Näin astuu, melkein huomaamattaan, ensimmäiselle portaalle. Mutta sille ei kannata jäädä.
– Toinenkaan porras ei nimittäin ole vallan kaukana. Sille nouseminen edellyttää, että ’alkaa tuntea arvonsa’. Nämä sanat voi ja pitää ymmärtää kahdella tavalla: ensinnäkin saa alkaa arvostaa itseään enemmän kuin ennen ja toiseksi pitää tietää omat terveysarvonsa lukuina: Mitkä ovat omat verenpainelukemat, kolesteroliarvot (niin pahat kuin hyvätkin) sekä sokeriarvot.
– Näihinkin kerhotapaamisissamme saa vastauksen. Verenpainearvot jäsenillämme alkavat jo olla kunnossa – kiitos useamman vuoden kestäneiden vapaaehtoishoitajiemme mittaustoiminnan. Myös kolesterolimittauksissa on päästy hyvään alkuun, mutta sillä saralla on vielä kyntämistä. Vasta kolmannes kerholaisistamme tietää täsmällisemmin kaikki kolesteroliarvonsa.
– Sydänterveyttä kannatta vaalia kaiken ikää. LDL-kolesterolitason normalisoiminen kannattaa nimittäin vielä ikääntyneilläkin. Parhaimmillaan 70-vuotta täyttäneidenkin elinajanodote voi oikeilla toimenpiteillä nousta yli 20 %.
Kun nämä tiedot hallitaan, ne voidaan yhdistää muutamaan muuhun tietoon, ja sen seurauksena yksilökohtainen riskiarvolaskelma on valmis! Sitä voidaan tarkastella yhdessä mittaushoitajan tai yhdistyksen asiantuntijalääkärin kanssa. On noustu kolmannelle portaalle.
– Näin varmistetaan, että eri tilanteissa mahdollisesti eteen tuleville hoitopoluille on hyvä pohja. Elämähän ei ole vain sydänterveyttä.
Nämä kolme porrasta kohdistuivat omaan itseen, mutta vielä on jokerikortti kääntämättä: Miten voin auttaa toista: vanhempaa ikätoveria, työikäistä tai nuorta?
Siihen voimme kaikki antaa panoksemme – pienemmän tai suuremman.
Ihmiset, tutut ja vähän tuntemattomammatkin tarvitsevat vertaistukea. Moni ei uskalla, pysty tai ymmärrä sanoa sitä ääneen. Vertaistukea tarvitseva voi olla ystävä, naapuri, juttukaveri tai vaikka oma lapsi. Jokaiselle heistä vapaaehtoista sydäntyötä tekevä voi esittää kysymyksen: Saanko auttaa?
– Yhden kerran tapaaminen sydänterveyden ystävän kanssa voi pelastaa elämän. Se on asia, jota kannattaa miettiä. Vauvasta vaariin. Omienkin läheistensä kanssa, muistuttaa Kirkkonummen-Siuntion Sydänyhdistyksen asiantuntijalääkäri, lääket. tri Ilmo Parvinen.
Kirkkonummen-Siuntion Sydänyhdistyksen hanke Parempi Sydänterveys kaiken ikää 2020-2022.
Parempi sydänterveys kaiken ikää- hankkeen tarkoituksena on sitouttaa ihmiset ikää katsomatta tulemaan sinuiksi oman terveydentilansa kanssa yleensä ja sydänterveytensä kanssa erityisesti.
Tämän vuoksi mittaustoiminnan tehostaminen on yksi päätavoitteista. Kun mittaustulokset ovat tiedossa ja ajan tasalla, terveysturva on vankemmalla pohjalla silloinkin, kun terveydentilassa tapahtuu muutoksia.
Mitä paremmaksi tulee taito vaalia omaa terveyttään, sen suuremmaksi kasvavat mahdollisuudet tukea ja opastaa myös läheisiään – ikään katsomatta.
Ikääntyneet voivat tarjota kokemuksen tuomaa vertaistukeaan nuoremmille sukupolville ja päinvastoin: nuoret voivat tarjota vertaistukeaan esimerkiksi digiasioissa vanhemmille polville.
Sitä sydäntyö on parhaimmillaan. Tuen antamista ja saamista.
Sydänyhdistyksen vertaistukihenkilöt neuvonpidossa Kirkkonummi-päivillä.
Satu Holmlund
Kirkkonummen-Siuntion Sydänyhdistyksen asiantuntijalääkäri, lääket. tri Ilmo Parvinen.
Satu Holmlund
KIRKKONUMMI
INKOO
SIUNTIO
KIRKKONUMMI
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi