KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Tulevana perjantaina, 22.1. pääsee Jazzmusiikki jälleen vauhtiin Cafe Cleopatrassa. Perinteistä, melodista ja menevääkin jazzia taikoo esille Greyhound yhtye.
Laulusolistina toimii upea Tuula Krzywacki englannin- ja suomenkielisillä sanoituksilla.
Yhtyeen esiintymisen jälkeen ilta jatkuu ja kenttä on avoin kirkkonummelaisille ja espoolaisille muusikoille vapaiden jamien merkeissä, ”Vinttikoiralaisten” parissa.
Elämme Korona-aikaa, ja tämä on Cleopatrassa otettu huomioon. Paikan istumapaikkojen määrästä on käytössä vain puolet, eli 30, ja jaossa on kasvomaskeja ja käsidesiä. Ulkona terassillakin voi välillä pistäytyä.
– Haluamme ottaa nämä yleisesti tunnetut koronarajoitteisiin liittyvät seikat esille, kertoo Greyhoundin rumpali Jokke Lahtiranta.
– Miksikö? Siksi, että voimme yhdessä nauttia iloisesta musiikin tekemisestä ja yleisömme sen kuulemisesta, jolloin häiritsevät tekijät täytyy minimoida etukäteen. Ja onneksi koronan ilmaantuvuuden trendi on Kirkkonummella ollut vähäistä viime aikoina. Kohti parempia aikoja ja kevään valoisuutta ollaan menossa, uskomme niin.
CAFE Cleopatrassa järjestetään tammijamit.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
INKOO
SIUNTIO
KIRKKONUMMI
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi