KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Yhdyskuntatekniikan lautakunta käsittelee ensi kokouksessaan Keskustan urheilupuiston asemakaavan hyväksymistä. Lautakunnalle esitetään, että se esittää edelleen kunnanhallitukselle kaavan hyväksymistä.
Keskustan urheilupuistoksi nimetty kaavahanke sijaitsee Kirkkonummen liikekeskustassa ja siihen sisältyy Keskustan urheilupuisto sekä Gesterbyntien ja Pappilanmäen välissä olevat asuinkorttelit sekä Gesterbyn ja tulevan hyvinvointikeskuksen pysäköintialueet.
Suunnittelualueen laajuus on noin 19 ha. Kaavasta on pidetty asukastilaisuus 15.10.2019. Ehdotuksesta saatiin 24 lausuntoa.
Sittemmin kaavahanke on jaettu kahdeksi erilliseksi asemakaavaksi: Pyhän Mikaelin kirkon ja Keskustan urheilupuiston asemakaavaksi. Pyhän Mikaelin kirkon asemakaava on tullut lainvoimaiseksi 19.8.2021.
Kaavan keskeisin tavoite on mahdollistaa vireillä olevan Kirkkonummen liikekeskustan katujen yleissuunnitelman mukaiset liikenne- ja pysäköintijärjestelyt kuten kiertoliittymän rakentaminen Kirkkonummentien, Gesterbyntien ja Överbyntien risteykseen.
Kiertoliittymästä osoitetaan katuyhteys urheilupuistoon ja sen pysäköintialueille. Urheilupuistoon on osoitettu uusi pysäköintikortteli. Lisäksi kaavassa ajanmukaistetaan keskustan urheilupuiston maankäyttö ja mahdollistetaan Jokirinteen oppimiskeskuksen koululaisten saattopaikan toteuttaminen.
HAVAINNEPIIRROS urheilupuiston kaava-alueesta.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
INKOO
SIUNTIO
KIRKKONUMMI
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi