KIRKKONUMMI
KIRKKONUMMI
Kunnanvaltuuston jäsenet Kim Liljequist (rkp) ja Jerri Kämpe-Hellenius (rkp) jättivät 15.4.2024 valtuustoaloitteen Upinniementien ja Naissaarentien risteysalueen turvattomuuden takia. Tilanne on se, että Upinniementie on Kirkkonummen vilkasliikenteisimpiä teitä ja ajoneuvojen lukumäärä voi suurimmillaan olla 1 500 ajoneuvoa tunnissa ruuhkahuippuna. Tilannenopeudet ylittävät usein sallitun nopeusrajoituksen, ja yksittäiset ajoneuvot ajavat reipasta ylinopeuttakin.
Pienet lapset ja oppilaat ylittävät risteysalueen matkalla kouluihin tai kahteen lähellä olevaan päiväkotiin. Aamuin ja illoin, oli kyseessä sitten hyvä näkyvyys kesäisenä aurinkoisena iltapäivänä, tai olematon näkyvyys syksyisenä, sateisena aamuna. Muillekin jalankulkijoille ja pyöräilijöille ylityspaikka on yhtä vaarallinen. Henkilövahinkoja sisältäviä onnettomuuksia on jo sattunut, ja läheltä piti-tilanteita sekä perään- ja ojaanajoja on ollut useita. Huolestuneet vanhemmat, asukasaktiivit ja alueen asukkaat ovat runsaslukuisina ottanut yhteyttä Kirkkonummen kunnan viranhaltijoihin ja luottamushenkilöihin, ELY-keskukseen sekä Poliisiin.
Valtuustoaloite nostaa vahvasti esille, ettemme voi odottaa siihen asti, kunnes risteysalueella sattuu kuolemaan johtava onnettomuus. Upinniementien ja Naissaarentien risteysalueen turvallisuutta on syytä parantaa viipymättä, esim. väliaikaisella Välkky-turvallisuusratkaisulla. Pitkäaikaisissa turvallisuusratkaisuissa (joihin myös Pranglintien risteys otettava mukaan) on punnittava, olisivatko liikennevalot, liikenneympyrä vai alikulku järkevin ratkaisu.
Aloite sai 38 allekirjoitusta 51 valtuutetulta. Valtuustoaloitteen allekirjoittajat toivovat, että Upinniementien ja Naissaarentien risteysalueen turvallisuuden parantamisen suunnitteluun tartutaan viipymättä niin, että ensimmäiset turvallisuutta parantavat toimenpiteet olisivat valmiina jo ennen kouluvuoden 2024–2025 alkua.
KUNNANVALTUUSTON jäsenet Kim Liljequist (rkp) ja Jerri Kämpe-Hellenius (rkp) jättivät 15.4.2024 valtuustoaloitteen Upinniementien ja Naissaarentien risteysalueen turvattomuuden takia.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
Puh: 09 221 9200
toimitus@kirkkonummensanomat.fi
Munkinkuja 4, 02400 Kirkkonummi