KOULUTUSLENNOILLA käytetään ajoittain matalaa lentokorkeutta ja tehdään maastolaskuja. Kuva: Puolustusvoimat.
Jussi Salo
Utin jääkärirykmentin Helikopteripataljoonan kevään viimeinen pimeälentokoulutusviikko käynnistyy maanantaina 7. huhtikuuta 2025.
Pimeälentokoulutukseen liittyvät lennot keskittyvät pääosin Kymenlaaksoon. Maanantaina 7.4. alkavalla viikolla lentotoimintaa on myös Lahdessa ja pääkaupunkiseudulla, Helsingin kantakaupungin alue mukaan lukien.
Lentotoiminta alkaa maanantai-iltana ja päättyy torstain ja perjantain välisenä yönä. Koulutuslennot aloitetaan pimeän tultua ja ne päättyvät, kun suunnitellut lentokierrokset on tehty, kuitenkin viimeistään kello 03 mennessä.
Helikopteritoiminnasta voi aiheutua meluhaittaa. Koulutuslennoilla käytetään ajoittain matalaa lentokorkeutta ja tehdään maastolaskuja.
Lentokoulutuksen tavoitteena on harjaannuttaa helikopterimiehistöt operoimaan erilaisissa toimintaympäristöissä sekä valoisan että pimeän aikaan.