TE­AT­TE­RI

Ke­vään en­sim­mäi­se­nä pro­duk­ti­o­na Ma­sa­lan Nuo­ri­so­te­at­te­ris­sa näh­dään kan­ta­e­si­tys Si­nun, mi­nun ja to­tuus. Näy­tel­män kä­si­kir­joit­ta­ja ja oh­jaa­ja Mai­ja Lau­ri on luo­nut Kirk­ko­num­mel­la ja Es­poos­sa te­ke­mien­sä ar­kis­ten ha­vain­to­jen poh­jal­ta raa’an re­hel­li­sen te­ok­sen, joka avaa mo­nel­le ar­jes­ta mut­ta mo­nel­le vain ot­si­kois­ta tut­tua maa­il­maa.

- Ka­duil­la ta­pah­tuu asi­oi­ta, jot­ka ei­vät kos­ke­ta elä­mää­ni mil­lään ta­val­la. Nään niis­tä vä­läh­dyk­siä ar­ki­päi­väs­sä, mut­ta ne tun­tuu ole­van eri to­del­li­suut­ta kuin oma­ni, Lau­ri poh­tii.

Mikä on yh­del­le ar­ki­päi­vää, on toi­sel­le kou­lun käy­tä­vil­lä kuul­tua hu­hu­pu­het­ta. Asi­oil­la kun on mon­ta puol­ta; si­nun, mi­nun ja to­tuus.

Toi­ses­ta to­del­li­suu­des­ta löy­tyy idyl­li­nen Kant­ta­rel­li­mä­ki, jos­sa van­hem­mat vaa­ti­vat lap­sil­taan täy­den kym­pin suo­ri­tus­ta kai­kes­sa. Toi­saal­la taas on Ver­ka­mä­en ker­ros­ta­lo­lä­hiö, jos­sa van­hem­pien ai­noa toi­ve on saa­da lap­sen­sa pi­tä­mään kiin­ni lu­pauk­sis­taan ja it­ses­tään.

Fik­tii­vi­sen Ver­ka­mä­en yh­te­näis­kou­lun 9B luo­kal­la kak­si maa­il­maa koh­taa­vat. Nuo­ret yrit­tä­vät löy­tää oman paik­kan­sa odo­tus­ten ja en­nak­ko­luu­lo­jen täy­tei­ses­sä maa­il­mas­sa. Mitä käy kun toi­sil­le ka­tu­jen­git ja huu­meet ovat jo­ka­päi­väis­tä to­del­li­suut­ta, kun taas toi­set kat­so­vat maa­il­maa kul­tais­ten lins­sien läpi. Vaan kat­so­vat­ko kau­aa?

Nuoret herättävät tekstin henkiin täydellä sydämellä

La­val­la näh­dään 13-17 vuo­ti­ai­ta Ma­sa­lan Nuo­ri­so­te­at­te­rin nuo­ria lah­jak­kuuk­sia, jot­ka saa­vat ta­ri­nan eloon lii­kut­ta­val­la ja au­tent­ti­sel­la näyt­te­li­jän­työl­lä. Lau­ri ker­too, et­tä jo har­joi­tus­kau­den ai­ka­na näyt­te­li­jöil­lä syn­tyi no­pe­as­ti tun­ne­si­tei­tä hah­moi­hin ja pian hän huo­ma­si, et­tä osaa juo­nen­kään­teis­tä oli vai­kea rat­koa il­man nuor­ten nä­ke­myk­siä.

- Il­man hei­tä en oli­si voi­nut kir­joit­taa näy­tel­mää sel­lai­sek­si kuin se on, ki­teyt­tää Lau­ri.

Teks­ti on elä­nyt, muut­tu­nut ja ke­hit­ty­nyt pal­jon har­joi­tus­kau­den myö­tä. Pro­ses­si on vaa­ti­nut näyt­te­li­jöil­tä epä­var­muu­den sie­tä­mis­tä hei­dän odot­ta­es­saan hah­mo­jen ja juo­nen­kään­tei­den ra­ken­tu­mis­ta.

Lau­ri ker­too myös it­se op­pi­neen­sa pro­ses­sin myö­tä pal­jon kir­joit­ta­ja­na. Hän poh­tii sitä kuin­ka näy­tel­mä­teks­tin ja di­a­lo­gin ar­vi­oin­ti ta­pah­tuu lo­pul­ta la­val­la.

- Heti kun olin kir­joit­ta­nut jo­tain, oli mah­dol­li­suus vie­dä se lat­ti­al­le ja kat­soa mi­ten se toi­mii siel­lä. Se on ai­ka ar­mo­ton­ta, mut­ta opet­taa älyt­tö­mäs­ti koko ajan, Lau­ri ku­vai­lee.

Ma­sa­lan Nuo­ri­so­te­at­te­ris­sa on näh­ty ker­ran ai­em­min­kin täy­sin Lau­rin omaa kä­si­a­laa ole­va teos kun la­val­le nou­si vuon­na 2019 Ai­ka näy­tel­mä.

Lau­rin mie­les­tä oman teks­tin näyt­tä­möl­lis­tä­mi­ses­sä an­toi­saa on se, et­tä ei tar­vit­se teh­dä jat­ku­vaa sa­la­po­lii­si­työ­tä sel­vit­tääk­seen kir­joit­ta­jan tar­koi­tus­pe­riä. Jo­kai­sel­le pil­kul­le, pis­teel­le ja tau­ol­le on sel­vä syy.

Todellisuuden ja teatterin kohtaaminen

Näy­tel­män tee­mat ovat yhä use­am­mal­le nuo­rel­le ar­ki­päi­vää, ja tämä nä­kyy niin ka­tu­ku­vas­sa kuin ko­deis­sa. Si­nun, mi­nun ja to­tuus on eheä yh­dis­tel­mä draa­maa ja huu­mo­ria, mikä vie kat­so­jan us­kot­ta­vas­ti suo­raan kes­kel­le suo­ma­lais­ta kah­ti­a­ja­kau­tu­mis­ta ja luok­ka­e­ro­ja. Näy­tel­mä kul­jet­taa kat­so­jan ta­pah­tu­mien ja tun­tei­den in­hi­mil­li­syy­den yti­meen.

Mikä lo­pul­ta on on­nel­li­suut­ta; raha ja val­ta, sy­dän syk­ky­räl­lä huo­leh­ti­va äi­ti vai yl­lät­tä­en syn­ty­neet ys­tä­vyys­suh­teet. Sa­mat tee­mat pu­no­vat mo­lem­mat maa­il­mat yh­teen ja täy­del­li­syys­kin al­kaa ra­koil­la.

Lau­ri pal­jas­taa, et­tä yk­si näy­tel­män pää­hen­ki­löis­tä, Ju­lia Kau­ka­ma, on saa­nut ins­pi­raa­ti­o­ta Wil­li­am Sha­kes­pe­a­ren Ro­meo ja Ju­lia te­ok­sen Ju­lia Ca­pu­le­tis­ta.

- Al­ku­sy­säys ta­ri­nal­le oli aja­tus sii­tä, mitä mah­taa liik­kua Ju­lia Ca­pu­le­tin ys­tä­vien mie­les­sä, kun hä­net löy­de­tään vi­hol­lis­hei­mon po­jan kans­sa kuol­lee­na, Lau­ri ker­too.

Kat­so­ja voi siis te­at­te­ril­le saa­pu­es­saan pa­laut­taa Sha­kes­pe­a­ren klas­si­kon mie­leen­sä ja pu­noa la­val­la nä­ky­vis­tä koh­ta­lois­ta yh­teyk­siä myös Ro­me­on ja Ju­li­an traa­gi­seen ta­ri­naan.

Esi­tyk­set jat­ku­vat Ljus­da­lan te­at­te­ri­ta­lol­la 28.3. saak­ka.

AN­GE­LI­KA PRO­VALS­KA­JA