IN­KOO/KIRK­KO­NUM­MI

Ou­ti Le­pis­tö rap­sut­taa si­ron, vaa­le­an var­san kau­laa. Pian he­vo­sen ylä­huu­li al­kaa uh­kaa­vas­ti vä­pät­tää ja koh­ta se jo vas­ta­pal­ve­luk­se­na ha­pui­lee Le­pis­tön ne­nää.

– Se ha­lu­ai­si ko­vas­ti hoi­va­ta mi­nua ta­kai­sin, hän sa­noo hy­myil­len. - He­vo­set ha­keu­tu­vat luon­nos­taan yh­tey­teen ih­mi­sen kans­sa.

Ai­em­min­kin kos­ket­ta­via ih­mis­koh­ta­loi­ta ku­van­neen in­koo­lai­sen kir­jai­li­jan ja eläin­lää­kä­rin uu­tuus­te­ok­ses­sa Muu­ri (Ai­ka­me­dia, 2024) he­vo­sil­la on tär­keä roo­li.

Rii­pai­se­va ta­ri­na on koko elä­män­kaa­ren mit­tai­nen ku­vaus sii­tä, kun lap­sen pe­rus­tur­val­li­suus ei pää­se ra­ken­tu­maan ter­vees­ti ei­kä ih­mi­nen tule näh­dyk­si. Elä­män ym­pä­ril­le ra­ken­tuu la­maan­nut­ta­va hä­pe­än muu­ri, ul­ko­puo­li­suus, yk­si­näi­syys ja tyh­jyys.

– Kir­jan tar­koi­tus on fik­tii­vi­sen pää­hen­ki­lön ta­ri­naa seu­raa­mal­la ku­va­ta per­soo­naa si­to­vaa hä­pe­ää mut­ta myös vai­ke­an äi­ti­suh­teen ja vält­te­le­vän kiin­ty­mys­suh­de­mal­lin vai­ku­tuk­sia ja ete­ne­vää muis­ti­sai­raut­ta, Le­pis­tö ki­teyt­tää.

– Hä­peä on meil­lä suo­ma­lai­sil­la to­del­la yleis­tä – vaik­ka em­me ai­na tun­nis­ta pa­haa oloa hä­pe­äk­si. Tar­koi­tuk­se­na on­kin tar­jo­ta lu­ku­ko­ke­muk­sen li­säk­si avai­mia omien hä­pe­än ja ag­g­res­si­on tun­tei­den tun­nis­ta­mi­seen ja kä­sit­te­lyyn, Ou­ti Le­pis­tö sa­noo.

Le­pis­tö on am­ma­til­taan ym­pä­ris­tö­ter­vey­den­huol­lon eri­koi­se­läin­lää­kä­ri. Si­ten ta­ri­na avaa mie­len­kiin­toi­ses­ti myös eläi­na­vus­tei­sen toi­min­nan mah­dol­li­suuk­sia osa­na ih­mi­sen psyyk­kis­tä hy­vin­voin­tia.

– Eläin­lää­kä­ri­nä ja he­vo­sa­vus­tei­sen toi­min­nan oh­jaa­ja­na olen näh­nyt, kuin­ka eläin voi pääs­tä koh­taa­maan muu­rien­sa ta­ka­na ole­vas­sa ih­mi­ses­sä sel­lai­sia sy­vyyk­siä, joi­hin toi­nen ih­mi­nen ei pää­se, ai­ka­naan vuo­den eläin­lää­kä­rik­si va­lit­tu Le­pis­tö ker­too.

Vä­lil­lä hän on pääs­syt to­dis­ta­maan kos­ket­ta­vi­a­kin koh­taa­mi­sia.

– Eräs so­dan kau­hu­ja pa­en­nut nuo­ri poi­ka tuli toi­min­taan hup­pu­päi­se­nä ja ku­ma­ra­na, täy­sin sul­keu­tu­nee­na omaan maa­il­maan­sa.

Kun hän sai yh­tey­den he­vo­seen, koko ole­mus muut­tui: ryh­ti suo­ris­tui ja hup­pu pu­to­si pääs­tä, Le­pis­tö muis­te­lee.

– Sitä koko kas­vot va­lai­se­vaa hy­myä, joka hä­nen kas­voil­laan lo­pul­ta oli, en unoh­da iki­nä.

– Myös kir­jan syn­typ­ro­ses­si on mitä ajan­koh­tai­sin, kos­ka sii­hen liit­tyy vah­vas­ti Uk­rai­nas­sa käy­tä­vä raas­ta­va sota vai­ku­tuk­si­neen, hän vie­lä pal­jas­taa.

Le­pis­tö ker­too kir­jan tee­mois­ta Kirk­ko­num­men kir­jas­tos­sa Fyy­rin Mör­ne sa­lis­sa tors­tai­na 13.3. klo 18 al­ka­en.